Esittelyssä joukkoliikennesuunnittelija Jukka Räsänen


Olen Jukka Räsänen, 30-vuotias joukkoliikennesuunnittelija ja tuorein lisäys Kuopion kaupungin joukkoliikennetiimin henkilöstöön. Aloitin työt joukkoliikenneyksikössä reilu kuukausi sitten maaliskuussa 2018. Aiemmin olen työskennellyt Pohjois-Savon ELY-keskuksessa Waltti-lipunmyyntiin liittyvissä projektitehtävissä ja vs. joukkoliikennesuunnittelijana.

Olen alun perin kotoisin Kuopion Kylmälahdesta eli syntyperäinen savolainen. Olen Kuopion lyseon lukion kasvatteja ja päädyin jatko-opiskelemaan yhteiskuntamaantiedettä Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselle. Sittemmin työt toivat pikkuhiljaa takaisin kotiseuduille Kuopioon.

Toimin Kuopion seudun joukkoliikenteen Waltti lippu- ja maksujärjestelmän vastuuhenkilönä. Päivittäisiä työtehtäviäni on muun muassa lippu- ja maksujärjestelmään liittyvien ongelmien selvittely ja asiakasyhteydenottojen käsittely. Lisäksi työtehtäviini kuuluvat erilaiset joukkoliikenteen suunnittelu- ja viranomaistehtävät.

Joukkoliikenteen merkitys Kuopion alueella on kasvamassa ja joukkoliikennettä halutaan kehittää koko ajan eteenpäin. Koen joukkoliikennesuunnittelijana ja itsekin kuopiolaisena joukkoliikenteen käyttäjänä iloa olla osana tätä eteenpäin menevää kehitystä.  

Uudet tuulet puhaltavat joukkoliikenteessä ja se on suunnittelijan työssä haastavaa. Muun muassa digitalisaatio luo omat haasteensa ja niihin on pystyttävä vastaamaan niin, että kynnys joukkoliikenteen käyttämiseen pysyy asiakkaalle edelleen mahdollisimman matalana.

Sähköiset palvelut ja järjestelmät ovat osa nykypäivän liikkumista, vaikka matkustaminen on edelleen yksinkertaisimmillaan liikkumista paikasta toiseen. Sähköiset ratkaisut toimivat joukkoliikenteessä matkustamisen tukena ja niiden avulla asiakkaille voidaan tarjota entistä monipuolisempaa ja nopeampaa palvelua.

Kiitos, että olette osaltanne kehittämässä parempaa Kuopion seudun joukkoliikennettä.
Toivotan aurinkoista kevättä kaikille Vilkku-asiakkaille!